Petra Nemcova menetti aviomiehensä tsunamissa – kihlautui nyt brittinäyttelijän kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tsekkoslovakiassa syntynyt supermalli Petra Nemcova on menestyksekkäällä urallaan poseerannut seksikkäissä kuvissa monien lehtien sivuilla. Taannoin hänet nähtiin muiden muassa makaamassa alastomana valtavien jääkuutioiden päällä. Nyt kaunotar on kihlautunut.

Petra Nemcova menetti aviomiehensä, valokuvaaja Simon Atleen, traagisesti vuoden 2004 tsunamissa Thaimaan Khao Lakissa. Nemcova loukkaantui vakavasti, mutta selvisi hengissä roikkumalla puussa kahdeksan tunnin ajan. Miehen ruumis löydettiin vuoden kuluttua Sumatralta.

Viime vuonna supermalli löysi rinnalleen uuden rakkaan, joka on brittinäyttelijä Jamie Belman. Nyt People-lehti uutisoi pariskunnan kihlautuneen. Parin tiedottaja vahvisti kihlautumisen eilen ja kertoi parin seurustelleen kahdeksan kuukauden ajan. He tapasivat toisensa yhteisten ystävien kautta. Hääpäivää ei ole vielä päätetty.

31-vuotias Petra Nemcova nousi malliuransa lisäksi julkisuuteen selvittyään täpärästi Kaakkois-Aasian tsunamista. Tsunamikokemuksensa jälkeen Petra Nemcova on tehnyt paljon hyväntekeväisyystyötä ja erityisesti nuorisotyötä. Nykyisin supermalli juontaa A Model Life -nimistä televisio-ohjelmaa ja toimii esimerkiksi La Senza -alusvaatemerkin mallina.