Applen iPhonen takuuehdot kuin vitsi: ”Asiakkaita huijataan”

Digi · Stara.fi

Applen iPhone 4 -puhelimissa on ollut viime aikoina runsaasti ongelmia, kun laitteessa on ilmennyt vakavia suunnitteluvirheitä. Taannoisten antenniongelmien lisäksi laitteen lasi voi hajota suunnitteluvirheen takia jo 30 sentin korkeudelta pudotettuna. Kaiken lisäksi laitteen takuu raukeaa jo yhden asteen pakkasessa.

Apple ei ole ottanut vastuuta suunnitteluvirheistään, vaan on vierittänyt kulut asiakkailleen. Suunnitteluvirheet ovatkin tulleet kalliiksi vakuutusyhtiöille, kun asiakkaat hakevat korvauksia, jotka normaalisti kuuluvat takuun piiriin. Sekä vakuutusyhtiöt että kuluttajaviranomaiset ovat todenneet, että laitteen tulee kestää normaalia käyttöä. Siihen kuuluvat myös pienet kolhut ja pakkanen. Erityisen kalliiksi iPhone 4 on tullut vakuutysyhtiöille Ruotsissa, jossa jopa puolet kaikista puhelimien rikkoutumisista tapahtuu iPhonelle, vaikka laitteen markkinaosuus on merkittävästi sitä pienempi.

Applen mukaan laitetta voi kyllä säilyttää pakkasessa, mutta puhelinta ei saa silloin käyttää. Takuun raukeaminen todetaan kuitenkin laitteen käyttöohjeissa ja takuuehdoissa. Nyt Tietokone-lehti kertoo If-vakuutusyhtiön todenneen, että takuu ei saa raueta pakkasen takia. Keskustelupalstoilla asiasta käydään parhaillaan vauhdikasta keskustelua, ja siellä Applen on todettu huijaavan asiakkaitaan. Lisäksi takuun raukeaminen pakkasen takia on todettu suoranaiseksi vitsiksi.

Syksyllä miljoonat iPhone-käyttäjät ympäri maailmaa nukkuivat pommiin, kun laitteen kello sekosi ja herätykset jäivät toimimatta. Vuodenvaihteessa bugi iski uudelleen, kun puhelinten herätykset eivät toimineet ja miljoonat ihmiset nukkuivat jälleen pommiin ja myöhästyivät matkoilta ja tapaamisista. Tutkimusten mukaan bugi saattaa vaikuttaa myös tuleviin herätyksiin, joten iPhonen varaan ei kannata herätystä jättää. Apple tosin väittää korjanneensa bugin – jo toistamiseen.

Tuoreessa muistissa on myös niin sanottu ”antennagate”, sillä iPhone 4 -laitteessa on kolmaskin vakava tekninen suunnitteluvirhe. Laitteen antenni sijaitsee nimittäin puhelinta ympäröivässä metallikehyksessä, mutta antennin toiminta häiriintyy kun laitetta pidetään tiukasti kädessä. Monissa tapauksissa 3G ja GSM -verkot katoavat kokonaan tällaisissa tilanteissa. Apple myönsi taannoin suunnitteluvirheensä jakamalla laitteiden mukana ilmaisia suojakuoria.