Seiska: Johanna Tukiainen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Valtakunnan virallinen kohublondi Johanna Tukiainen on saanut oikeudessa vankeustuomion törkeästä rattijuopumuksesta, virkamiehen vastustamisesta ja väärän henkilötiedon antamisesta. Seiska-lehden mukaan tuomioon sisältyi sakkoja ja 80 päivää ehdollista vankeutta. Tuomion langetti Pohjois-Savon käräjäoikeus.

Julkisuudessa on aiemmin kerrottu, kuinka Tukiainen joutui oikeuteen vastaamaan viime kesänä tapahtuneista tekosistaan. Hän kuljetti ajoneuvoa lähes kahden promillen humalassa, ja samaan aikaan kyydissä oli kaksi matkustajaa. Tukiainen vastusti kiinniottoa lyömällä ja potkimalla poliiseja. Lisäksi tunnettu kohujulkkis antoi poliiseille väärän nimen.

Ehdollisen vankeuden lisäksi Johanna Tuomittiin 40 päiväsakkoon, joista kertyy maksettavaa 720 euroa. Tukiaisen koeaika kestää kaksi vuotta. Ajokielto kestää kuluvan vuoden maaliskuuhun saakka. Kohujulkkis on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä tulevien häidensä merkeissä. Johannan ja Arton häitä on määrä juhlia Saariselällä ensi kuussa.