Simpsoneissa suomalaista Tom of Finland homotaidetta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime päivinä Suomessa on uutisoitu jo useammankin kerran kuinka maailman suosituin animaariosarja Simpsonit on noteerannut Suomen tavalla tai toisella. Ensin sarjassa vilahti AFT-ryhmä, eli A-Team of Finland. Sen jälkeen sarjassa vierailtiin Helsingin olympialaisissa.

Suomi on ollut lähiaikoina kolmannenkin kerran esillä hittisarjassa, kun Tom of Finland -nimellä tunnetun suomalaisen taiteilijan teos nähtiin Moen kapakan seinällä. Flaming Moe -nimisessä jaksossa Moen baari muuttuu homobaariksi. Suomalaistaiteilijan teoksesta oli piirretty simpsosmainen versio, jonka tekijäksi mainittiin Tom of Shelbyville. Yhtymäkohta maailmankuuluun suomalaistaiteilijaan oli kuitenkin ilmiselvä. Asiasta kertoi Simpsonit.org.

Tom of Finland, eli Touko Laaksonen, menehtyi Helsingissä vuonna 1991. Hänen tuotantonsa vaikutti merkittävästi homokulttuuriin ympäri maailmaa. Hän on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista. Parhaillaan Turun Logomossa on esillä Tom of Finlandin näyttely.

Uusimmat