”Rihannalla lesbosuhde”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supersuosittu r&b-tähti Rihanna on edelleen aktiivisesti otsikoissa monistakin syistä, mutta erityisesti hänen suhdekuvionsa ovat joutuneet viime aikoina tarkastelun kohteeksi. Taannoin jälleen sinkuksi jäänyt kaunotar on nyt uuden suhdekohun keskipisteenä.

MediaTakeout nimittäin uutisoi paljastuskirjasta, jossa luvataan paljastaa Hollywoodin homoravintoloiden tarkimmin varjellut salaisuudet. Julkaisun saamien tietojen mukaan mukana Natajah Burtonin kirjoittaman Low Down Dirty Shame -kirjan kohupaljastuksissa on mukana myös Rihanna. Hänen vihjataan olleen lesbosuhteessa toiseen naiseen, joka sattuu olemaan kyseinen kirjailija.

Kirjassa Burton kertoo tutustuneensa aikoinaan Rihannaan miespuolisen ystävän kautta. Heti naisten tavattua he saivat nopeasti yhteyden ja myös seksi tuli pian mukaan suhteeseen. ”Hän oli friikki”, Burton kertoi ja lisäsi uskovansa, että Rihanna oli kokeillut naisia aiemminkin. Lisäksi Hollywoodissa on järjestetty villejä parinvaihtobileitä, joissa on Burtonin mukaan ollut mukana lukuisia supertähtiä.

– Rihanna oli yksi syy ryhtyä kirjoittamaan tätä kirjaa. Ihmiset olisivat shokissa jos tietäisivät mitä minä olen nähnyt nykypäivän suosituimmista julkkiksista, Burton kertoi MediaTakeout-julkaisulle.