Povipommin riitaisa ero – mies kiristää rahaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen kohujulkkis Katie Price käy parhaillaan läpi jo toista riitaisaa avioeroaan parin vuoden sisään. Povipommin ja hänen miehensä Alex Reidin avioliitto kariutui taannoin, mutta pari ei ole päässyt yhteisymmärrykseen eron lopullisuudesta.

Katie Price on kommentoinut eron olevan lopullinen, mutta vapaapainijana työskentelevä Reid on ollut asiasta täysin toista mieltä. Mies on vastustanut eroa jopa niin paljon, että kieltäytyi muuttamasta pois parin yhteisestä kodista. Reid ei ole myöskään suostunut allekirjoittamaan avioeropapereita, joten avioeron käsittely ei ole kunnolla päässyt alkamaan.

Taannoin Price heitti tulevan ex-miehensä ulos pariskunnan kodista vastoin tämän tahtoa. The Sun -lehden mukaan Reid on nyt asettanut ehdot lopulliselle muuttamiselleen. Miehen on kerrottu luvanneen siirtää tavaransa ja itsensä pois pariskunnan yhteisestä kodista sillä ehdolla, että Price antaa tälle rahat hulppeaan asuntoon Lontoon keskustassa.

Kolmen lapsen äiti Katie Price saattaa jopa suostua miehensä kiristykseen, sillä hänen kerrotaan haluavan päästä eteenpäin eroprosessissa mahdollisimman pian. Pariskunnan pika-avioliitto kesti vain 11 kuukautta.