Olivia Wilden kaula-aukko kiinnitti huomion muotijuhlissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tron: Perintö -elokuvan naistähti Olivia Wilde on parhaillaan kovassa nosteessa viihdemaailmassa. Viihdelehti Stara tapasi Olivia Wilden äskettäin Pariisissa, jossa hän oli markkinoimassa uutta elokuvaansa. Katso Olivian videohaastattelu tästä.

Tällä kertaa kaunotar on kuvattu monien muiden kaunotarten tavoin Vogue-lehden juhlissa Pariisissa. Myös Olivia oli valinnut asun, jonka kiinnitti takuuvarmasti kuvaajien huomion. Sen kaula-aukko oli nimittäin harvinaisen antavaa kokoluokkaa.

26-vuotias irlantilais-amerikkalainen näyttelijätär Olivia Wilde on nähty muiden muassa televisiosarjoissaO.C. ja House. Valkokankaalla hän on näytellyt esimerkiksi elokuvissa Alpha Dog, Year One ja Fix. Äskettäin Megan Fox nimesi Wilden mielestään erityisen seksikkääksi naiseksi, jonka kanssa hän voisi harkita myös lesbosuhdetta. Olivian aviomies on italialainen Tao Ruspoli. Pariskunta tapasi toisensa Wilden ollessa vielä 18-vuotias nouseva tähti. Avioliittoon heidät vihittiin jo puolen vuoden seurustelun jälkeen. Women’s Health –lehden haastattelussa ollut Wilde kertoi miehensä olevan kykenemätön mustasukkaisuuteen.