TV-yhtiön uusi logo hämmentää: ”Suunniteltu kahdessa minuutissa?” Katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yritysten logot ja liikemerkit ovat aika ajoin kritiikin kohteena, kun tutut ja tunnetut logot vaihdetaan uusiin. Usein muutoksesta maksetaan kaiken lisäksi huimia summia. Nyt tuoreimman kovasti kritiikkiä saaneen logomuutoksen on tehnyt mediayhtiö NBC Universal.

Tuoreessa muistissa on vielä GAP-vaatemerkin nolo logomuutos, jossa yhtiö joutui nöyrtymään ja ottamaan vanhan tutun logonsa käyttöön epäonnistuneen muodonmuutoksen jälkeen. Nyt sama on mahdollisesti käymässä televisioyhtiölle. NBC nimittäin julkisti eilen yrityskaupan myötä uuden logonsa, jossa luovuttiin 55 vuotta käytössä olleesta riikinkukosta. Kaupassa Comcast osti 51 prosenttia mediayhtiöstä.

NBC Universal

Uusi logo hämmentää yksinkertaisuudellaan, sillä siinä nähdään ainoastaan yhtiön nimi kirjoitettuna kokonaan yhteen valkoisella Copperplate Bold -fontilla purppuranväriselle pohjalle. Tulokasta ovat kritisoineet asiasta uutisoineen The New York Timesin mukaan tasapuolisesti niin kuluttajat kuin alan ammattilaisetkin. Yhtiön johtaja Steve Burke perusteli muutosta esimerkiksi sillä, että ”vanha logo näytti kovin kiireiseltä”.

– Logo näyttää siltä, että se on suunniteltu MS Paint -ohjelmalla kahdessa minuutissa. Siitä puuttuu yksinkertaisesti kaikki, TV.com -julkaisu ihmetteli.