Britney Spears asteli alttarille

Viihdeuutiset · Stara.fi

2000-luvun popmaailman suurin supertähti Britney Spears valittiin taannoin levymyynnillä ja listasijoituksilla mitattuna vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen suosituimmaksi tähdeksi. Pari viikkoa sitten Britney teki näyttävän paluun musiikkilistoille. Nyt hän on astellut alttarille.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut poptähden omista kolmansista häistä, vaan hän toimi assistenttinsa Brett Millerin ja Frank Lionettin häissä kaasona. Häät järjestettiin Miamissa, jossa oli mukana myös Spearsin nykyinen miesystävä Jason Trawick. Lehtitietojen mukaan Britney toimi kaasona esimerkillisen hienosti.

Britneyn Hold It Against Me -kappale on ensimmäinen singlelohkaisu Britney Spearsin tulevalta albumilta. Kappaleen tuottivat Dr. Luke ja Max Martin. Biisi nousi nopeasti iTunesin ladatuimmaksi kappaleeksi 17 maassa. Uusi tyyli on kuitenkin herättänyt keskustelua fanipalstoilla, sillä single on monien fanien mielestä erilainen verrattuna Spearsin aikaisempaan tuotantoon.