Asukas unohti dildon asuntoesittelyyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin myyntiin tulevien asuntojen ulkopuolelta ja sisätiloista julkaistaan yleensä verkossa runsaasti valokuvia, joiden perusteella mahdollinen ostaja voi katsastaa asuntoa kätevästi jo kotisohvaltaan käsin. Esimerkiksi suosituissa Oikotie ja Jokakoti -asuntopalveluissa on esillä tuhansia tällaisia valokuvia.

Joskus mukaan voi päätyä hieman nolompiakin otoksia – erityisesti mikäli kiinteistövälittäjä ei huomaa tarkastaa kuvia. Nyt Yhdysvalloista on nimittäin päätynyt verkkoon yksi malliesimerkki erityisen nolosta kuvasta. Siinä nähdään asunnon kylpyhuone, joka on siivottu perinpohjin. Jotain on kuitenkin jäänyt vielä tekemättä, sillä wc-istuimen päälle on unohtunut kuvaan kuulumaton seksilelu.

Uusimmat