Nainen voitti lotossa 21 miljoonaa pian avioeron jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen aviopari Jamie Eisel ja hänen irlantilaissyntyinen vaimonsa Patricia Eisel erosivat viime vuonna. Tuolloin moni uskoi vaimon ajautuvan eron takia taloudellisiin ongelmiin. Eron jälkeen nainen olikin henkisesti huonossa kunnossa, mutta tilanne on sittemmin korjaantunut yllättävällä tavalla.

Nyt Patricia on nimittäin voittanut New Yorkin osalvaltion lotossa huimat 21,5 miljoonaa dollaria, joten hänen rahahuolensa pyyhkäistiin kertaheitolla kartalta. Hän oli ostanut arpalipun sattumalta, koska hänen lentonsa Irlannista oli myöhässä. Pariskunnalla on kolme yhteistä poikaa, mutta heistä huolimatta avioliitto päättyi viime kesänä eroon pitkään jatkuneiden ongelmien jälkeen, Daily Mail kertoo.

Naapurien mukaan pariskunta on kuitenkin edelleen hyvissä väleissä, sillä he asuvat edelleen samassa talossa. Tosin eri asunnoissa. Vaimo ja lapset asuvat talon yläkerrassa, kun ex-mies asuttaa alakerran asuntoa. Mies on rahoittanut elämäänsä tekemällä töitä terästehtaalla ja baarimikkona. Nyt naapurit odottavat mielenkiinnolla suostuuko ex-vaimo jakamaan jättipottiaan entisen miehensä ja lastensa isän kanssa.