Rintavan serbialaiskaunottaren ”kyvyt” ihastuttavat – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Euroopasta tulee vain harvakseltaan uusia tähtiä, jotka menestyvät ympäri maailmaa. Suomesta sellaisia näyttelijöitä ja malleja ei ole viime vuosina tullut, mutta länsinaapurista Ruotsista senkin edestä. Nyt läpimurtoaan on kuitenkin tekemässä uusi serbialaissyntyinen kaunotar Marija Karan.

Nyt Marija Karan on noteerattu ensimmäisen kerran amerikkalaisissa viihdelehdissä, kun hän poseerasi kameroille uuden englanninkielisen The Rite -elokuvansa ensi-iltajuhlissa. Valkoiseen mekkoon pukeutunut tumma kaunotar ihastutti kuvaajat välittömällä olemuksellaan ja uhkeilla muodoillaan.

28-vuotias serbialainen Marija Karan on Belgradissa syntynyt näyttelijä, joka teki kotimaassaan läpimurtonsa vuonna 2002 elokuvassa Noc uz video. Sittemmin hän on tehnyt lukuisia elokuvarooleja, ja nyt näyttävä kaunotar nähdään valkokankaalla myös Yhdysvalloissa The Rite -elokuvassa, joka sai ensi-iltansa helmikuun alussa.