Britit raivostuivat – 13 miljoonaa vankiloiden kuntosaleihin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vankilat ovat rangaistuslaitoksia, joten niissä asumisen ei ainakaan maalaisjärjellä ajateltuna pitäisi olla mitään ruusuilla tanssimista. Britanniassa vankiloissa tarjotaan kuitenkin kuntoilun ystäville parempaa palvelua kuin siviilissä. Asiasta on nyt noussut maassa kohu.

Daily Mail -lehden selvityksen mukaan Britannian valtio on syytänyt Englannissa ja Walesissa veronmaksajien rahaa vankiloiden kuntosalilaitteisiin viimeisen kolmen vuoden aikana huimat 13 miljoonaa euroa. Samaan aikaan valtio valittaa, että annetut määrärahat eivät riitä vankimäärän nousulle.

– Monet kansalaiset ovat joutuneet perumaan kuntosalien jäsenyytensä, koska se on luksuspalvelua, johon heillä ei ole varaa elämiskustannusten noustessa. On raivostuttavaa, että hallitus ostaa vankiloihin kalleimpia välineitä ja sysää kustannukset veronmaksajien maksettavaksi. Vankien pitää kuntoilla, mutta heidän ei pitäisi tehdä sitä luksuslaitteilla, veronmaksajien järjestön tiedottaja kommentoi.

Tammikuussa 2011 rahaa on palanut kaltereiden takana sijaitseviin kuntosaleihin jo lähes 2,5 miljoonaa euroa. Kaksi suurinta laitetoimittajaa ovat molemmat saaneet valtiolta noin viiden miljoonan euron kaupat. Kolmas toimittaja on tehnyt noin 2,5 miljoonan kaupat.