Zsa Zsa Gabor joutui sairaalaan: ”Vuotaa runsaasti verta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu veteraaninäyttelijä Zsa Zsa Gabor kiidätettiin viime syksynä sairaalahoitoon pudottuaan sängystä kotonaan. Pudotus oli iäkkäälle tähdelle raju, sillä hän sai tapaturmassa useita luunmurtumia. Sittemmin tilanne on ollut yhtä vuoristorataa ja tähti on ollut useissa leikkauksissa. Nyt tilanne on jälleen pahentunut.

Yhdysvalloissa uutisoitiin hetki sitten, että Gabor on kiidätetty sairaalaan. Hänen aviomiehensä, prinssi Frederic Von Anhalt, kertoi CNN-uutistoimistolle vaimonsa olevan erittäin sairas ja sylkeneen verta. Lisäksi amputoitu jalka on ilmeisesti tulehtunut uudelleen. Tilanteen vakavuudesta ei ole tällä hetkellä tietoa, mutta viime aikoina Gabor on ollut erittäin huonossa kunnossa. Hän on jo kertaalleen pyytänyt pappia suorittamaan hänelle viimeisen voitelun sairaalassa.

Zsa Zsa Gaborille tehtiin äskettäin jalan amputointi, koska siinä ollut kuolio oli vaarassa levitä. Operaatio sujui UCLA-sairaalan lääkäreiden mukaan hyvin. Gaborilla on verihyytymiä eri puolilla vartaloa. Hän pääsi kuitenkin kotiin, sillä näyttelijättärellä oli vaikeuksia sopeutua sairaalahoitoon.

Unkarilaissyntyinen 93-vuotias Zsa Zsa Gabor tunnetaan näyttelijätöidensä lisäksi myös lukuisista avioliitoistaan. Hän on ollut tähän mennessä jo yhdeksän kertaa naimisissa muiden muassa aatelisten, näyttelijöiden, liikemiesten ja miljonäärien kanssa. Vuosina 1942 – 1946 hän oli naimisissa Hilton-hotelliketjun perustajan Conrad Hiltonin kanssa. Avioliitosta syntyi hänen ainoa lapsensa, Francesca Hilton.