Miehet haluavat eroon ”manboobseista” – leikkausten määrä rajussa kasvussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miesten rintavarustuksen on perinteisen käsityksen mukaan pitänyt olla mahdollisimman timmi. Tuoreimpien tietojen mukaan miehet ovat ryhtyneet toimimaan näiden ihanteiden mukaisesti aikaisempaa voimallisemmin. Nykyisin haetaan apua yhä useammin myös kirurgin veitsestä.

Britannian plastiikkakirurgien BAAPS-järjestön mukaan miesten rintojen pienennysten määrä kasvoi viime vuonna 28 prosenttia, eli lähes kolmanneksen. Se on nykyisin jo toiseksi yleisin miehille suoritettava operaatio, kun listan ykkösenä piti paikkansa nenän muokkaukset. Viime vuonna Britanniassa tehtiin 741 operaatiota, joissa pienennettiin miesten rintoja. Edellisenä vuonna operaatioita tehtiin 581 kappaletta.

Kaikenkaikkiaan plastiikkakirurgian leikkaukset lisääntyivät vuodessa viisi prosenttia, joten kolmanneksen nousu on merkittävä. BAAPS-järjestön puheenjohtaja Rajiv Grover kertoi, että miesten leikkausten määrän kasvu johtuu todennäköisesti siitä, että tietoisuus tämänkaltaisista leikkauksista on kasvanut sekä siitä että miehet ovat alkaneet kavahtaa aikaisempaa enemmän niin sanottuna ”manboobseja”. Groverin mukaan noin kolmannes leikkausta suunnittelevista ohjataan leikkauksen sijaan dieetille ja kuntoilemaan.