Tältä näyttää uusi Transformers-elokuva – katso maistiainen

Nettivideot Viihdeuutiset Toimittaja:

Ensimmäinen Transformers-elokuva sai taannoin suuren suosion ja nosti Megan Foxin supertähdeksi. Leffan jatko-osa ei menestynyt aivan yhtä hyvin, mutta sekin saa vielä jatkoa. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen Transformers 3: Dark of the Moon -elokuva alkaa olla valmiina esitettäväksi.

Michael Bayn ohjaaman leffasarjan kolmannessa osassa Megan Fox on jätetty syrjään, ja hänen tilalleen pestattiin toinen räväkkä kaunotar Rosie Huntington-Whitely. Miespääosassa nähdään tuttuun tapaan Shia LeBeouf, joka joutui viime viikonloppuna baaritappeluun Yhdysvalloissa.

Uuden elokuvan ensimmäinen traileri esitettiin näyttävästi sunnuntaina Super Bowl -ottelun yhteydessä noin 130 miljoonalle katsojalle. Elokuva saa ensi-iltansa 1. heinäkuuta 2011. Katso traileri tästä tai artikkelin yltä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot, Viihdeuutiset -osioistamme.