Pendulum Provinssirockin tähdeksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seinäjoella 17. – 19. kesäkuuta järjestettävä Provinssirock on julkistanut kiinnityksiään. Festareilla nähdään viime kesänä läpimurtonsa myös Suomessa tehnyt australialainen Pendulum sekä amerikkalaiset Avenged Sevenfold ja Distortion.

Watercolour-jättihitistään tunnettu Pendulum esiintyy Provinssirockissa lauantaina. Bändi teki joulukuussa loppuunmyydyn keikan Helsingin Kaapelitehtaalla ja esiintyi myös viime kesänä Provinssirockin telttalavalla. Tuolloin yhtyeen keikka kärsi teknisistä ongelmista. Tällä kertaa Pendulum esiintyy päälavalla.

Kaksi viikkoa sitten Suomessa kultaa Nightmare-albumillaan myynyt yhtye Avenged Sevenfold esiintyy Seinäjoella perjantaina. Yhtye on vieraillut aikaisemmin kolmesti Suomessa. Lauantaina päälavalla esiintyy Social Distortion, julkaisi kolme viikkoa sitten seitsemännen studioalbuminsa Hard Times and Nursery Rhymes.