Lady Gaga : Born This Way

Singlet · Stara.fi

Maailman tämän hetken suosituin poptähti Lady Gaga julkaisi tänään odotetun Born This Way -singlensä. Sinkku päätyi julkisuuteen kaksi päivää ennen alkuperäistä suunnitelmaa. Kyseessä on ensimmäinen singlelohkaisu samannimiseltä albumilta, joka julkaistaan 23. toukokuuta.

Jo kappaleen ensimmäisistä sekunneista saadaan huomata, että kyseessä on aikaisempaa tanakammasta soundista. Tällä kertaa alapää kolisee lujaa, mutta liian tiukaksi vedetyllä tunkkaisella basarisoundilla. Yleisemmällä tasolla ja erityisesti vokaaleissa kappale on ottanut vaikutteita 80-luvun discohiteistä ja gospel-kuoroista, sillä biisi pursuaa aivan liikaa erilaisia soundeja ja virityksiä. Mukana ovat tietenkin myös vanhat kunnon lehmänkello ja handclapit, joista muut ovat päässeet eroon jo 90-luvun puolivälissä.

Kappaleen kertosäe toimii kiitettävästi, mutta mukana on aikaisempien tarttuvien ja tyylikkäiden melodiakoukkujen sijaan selvää gospelmaista euroviisufiilistä. Lady Gagan uusi single on hitti joka tapauksessa, mutta tällä kertaa ei välttämättä kappaleen hyvyyden takia. Ellei sitten tunkkaisuudesta ja kierrätyssoundeista ole tulossa uutta trendiä. Tämänkin kappaleen remix-versioilta voi kuitenkin odottaa paljon, sillä niissä Lady Gaga on loistanut koko uransa ajan.

Pisteet 3/5