Idols kriisissä – ennakkosuosikit keskeyttivät

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin suuren suosion saanut Idols-kilpailu on parhaillaan käynnissä, ja sen semifinaalit alkavat huomenna sunnuntaina suorina lähetyksinä. Tähän mennessä katsojat ovat päässeet todistamaan myös hyvin yllättäviä tapahtumia.

Idols-kisassa mukana oleminen ja jatkoon pääseminen on monille unelmien täyttymys, ja harva voisi kuvitella heittävänsä sellaisen mahdollisuuden menemään. Näin on kuitenkin kuluvalla kaudella tapahtunut jo kahdesti, kun kisan ennakkosuosikkeihin lukeutuvat laulajat ovat jättäneet kisan kesken omasta tahdostaan.

Ensin kotimatkalle lähti Martta Hakala ja muutama päivä sitten ylivoimainen ennakkosuosikki Lassi Valtonen, joka oli jo lunastanut paikan semifinaaleissa ja ehtinyt laulaa myös tulevalla Idols-levyllä. Hän kertoi keskeyttämisensä syyksi halun keskittyä bändiinsä.

Viikonlopun Ilta-Sanomissa kisan tuomari Jone Nikula totesi, että keskeytyksiä voi tulla vielä lisääkin. Nyt voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että Idols on kriisissä. Syitä keskeytyksiin tullaan pohtimaan vielä pitkään. Tuotantoyhtiö ja levy-yhtiö joutuvat jatkossa pitämään erityisen hyvin huolen siitä, että edes jäljellä olevat kilpailijat jaksavat mukana loppuun saakka.