Sekopäisimmät kännikepposet listattiin – älä ota mallia näistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vapun lähestyessä kansalaisten on hiljalleen hyvä ryhtyä valmistautumaan jo ainakin henkisellä tasolla teekkarien tuleviin piloihin. Ne on kuitenkin yleensä toteutettu hyvällä maulla, mutta samaa ei voi sanoa kaikista käytännön piloista.

Aika ajoin verkossa ja nykyisin erityisesti Facebookissa leviää kuvia, joissa joku kavereista on sammunut kesken illan ja muut ovat päättäneet tehdä hänelle pienen kepposen. Joskus kepponen riistäytyy kuitenkin käsistä, jolloin se voi muuttua pahimmassa tapauksessa vaaralliseksi.

Nyt amerikkalainen verkkosivusto on koonnut yhteen kuvagalleriaan todisteita kännikepposista, joista ainakin osa olisi ehkä kannattanut jättää tekemättä. Mukana on kauttaaltaan roudarinteipillä teipattuja miehiä, kattoon samaisella teipillä roikkumaan liimattu mies ja klassikkoina erilaisia piirtelykepposia. Alastomuuttakaan ei kuvagalleriasta toki puutu.