Kaatokänninen äiti pestasi 10-vuotiaan tyttärensä autokuskiksi – tuloksena kolari ja vankilatuomio

Ohhoh! · Stara.fi

Kahden lapsen äiti Audrey Willoughby on jäänyt Floridassa kiinni pöyristyttävästä tapauksesta, jossa nainen oli pannut kymmenvuotiaan tyttärensä ajamaan autoa, koska oli itse liian juovuksissa ajaakseen. Nyt naista odottaa puolentoista vuoden vankeustuomio.

33-vuotias perheenäiti kohtasi ongelman huomatessaan olevansa hieman liian juovuksissa ajaakseen itsensä ja lapsensa kotiin. Pian hän kuitenkin tajusi, että hänen kymmenvuotias tyttärensä on yhä selvin päin, joten siinä oli naisen mielestä oivallinen valinta kännikuskiksi, Telegraph uutisoi.

Niinpä äiti pyysi tytärtään ratin taakse, antoi tälle avaimet ja istui itse takapenkille perheen kahdeksanvuotiaan pojan kanssa. Mukana oli myös äidin poikaystävä, joka antoi tytölle ajo-ohjeita pelkääjän paikalta. Tyttären ajotaidot eivät olleet kuitenkaan kovin kaksiset, sillä hän törmäsi perheen Toyota Corollalla kolmeen autoon ja lopulta myös yhteen taloon.