Opettaja olikin pornotähti – oppilaan paljastus johti potkuihin

Ohhoh! · Stara.fi

Amerikkalaisen koulun 38-vuotias opettaja Tera Myers on joutunut eroamaan tehtävästään, kun eräs oppilas paljasti opettajan tehneen aiemmin uraa pornotähtenä useissa pornoelokuvissa. Oppilas oli tunnistanut opettajansa vanhasta videosta.

Kyseessä oli St. Louisissa sijaitsevan Parkway North High Schoolin opettaja, joka oli tehnyt uraa pornotähtenä jo kaksikymmentä vuotta aiemmin taiteilijanimellä Rikki Andersin. Selitykset eivät kuitenkaan auttaneet, kun hänen värikäs menneisyytensä tuli julki koulussa. Hänen elokuviaan ovat muiden muassa Double Your Pleasure Double Your Fun ja In Thru the Out Door. Pornourassa ei ole mitään laitonta, joten asia ei tullut koulun johdon tietoon normaalien tarkistusten myötä.

Samalla kuitenkin selvisi, että opettaja oli jäänyt kerran aiemminkin kiinni pornourastaan. Tuolloin Tericka Dye -nimellä Kentuckyssä opettajana toiminut nainen ei saanut heti potkuja, mutta hänen työsopimustaan ei kuitenkaan enää jatkettu sen päättyessä. Koulu perusteli päätöstä sillä, että pornoura aiheuttaisi liikaa häiriötä luokkahuoneissa. Asiasta uutisoineen New York Daily Newsin mukaan opettaja avautui tuolloin kokemuksistaan myös Dr. Philin keskusteluohjelmassa.