Tältä näyttää Megan Foxin raju floppi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Transformers-elokuvista tuttu kaunotar on ollut viime kuukausina yhä otsikoissa, vaikka toinen kaunotar veikin hänen paikkansa Transformers-elokuvan kolmannessa osassa. Fox on viettänyt runsaasti aikaa aviomiehensä Brian Austin Greenin kanssa lomaillen.

Megan Fox tähdittää parhaillaan uutta elokuvaa Passion Play, josta ei ole muodostunut aivan odotusten kaltaista hittiä. Floppileffa nimittäin julkaistiin suoraan DVD:llä ja se sai harvinaisen tyrmäävät arvostelut kriitikoilta muiden muassa Toronton elokuvafestivaaleilla. Miespääosassa nähdään Mickey Rourke. Elokuvan heikosta menestyksestä huolimatta Rourke on ylistänyt julkisuudessa Foxin näyttelijätaitoja.

24-vuotias Megan Fox oli aiemmin otsikoissa, kun hän paljasti kokeilleensa aikoinaan suhdetta myös toisen naisen kanssa. Tänä syksynä hän viimein vahvisti olevansa biseksuaali. Leffakaunotar kuitenkin lisäsi, ettei hän voisi harrastaa seksiä toisten biseksuaalien naisten kanssa, vaan ainoastaan lesbojen kanssa.