Tuomari vaihtoi puolta – tuomittiin vankilaan huumerikoksesta

Ohhoh! · Stara.fi

Tuomioistuinten tuomareita pidetään usein järkähtämättömän rehellisinä ja oikeudenmukaisina oikeuden jakajina. Tämä stereotypia ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa edes Suomessa saati esimerkiksi Venäjällä, mutta myös Yhdysvalloissa tilanne ei ole juuri sen kehuttavampi. Eräs tuomari on nyt nimittäin tuomittu siellä vankilaan.

Daily Mail -lehti uutisoi tapauksesta, jossa tuomarina oikeudessa työskennellyt 67-vuotias mies tuomittiin 30 päiväksi vankilaan, koska tämä oli auttanut stripparia ostamaan huumausaineita. Tuomari oli luvannut lisäksi ”pitää huolta kaikissa tilanteissa” seksitanssijasta. Pidätyshetkellä tuomarin autosta löydettiin kaksi ladattua asetta.

Tuomari tunnusti syyllisyytensä jo marraskuussa ja kertoi auttaneensa naista kokaiinin, marijuanan ja kipulääkkeiden hankkimisessa. Lisäksi mies tunnusti huumausaineiden hallussapidon ja myönsi antaneensa tuomioistuimen käytössä olleen kannettavan tietokoneen naisen henkilökohtaiseen käyttöön. Tuomiota luettaessa oikeudessa todettiin, että tuomari oli häpäissyt oikeuden ja rohkaissut olemaan noudattamatta lakia. Vankilatuomion lisäksi tuomari erosi vapaaehtoisesti tehtävästään.