Valtava poliisioperaatio reisille – pallopeliä luultiin laukauksiksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poliisi vastaa saamiinsa hälytysilmoituksiin yleensä asianmukaisella tavalla ja voimakkuudella. Aika ajoin arvioinneissa sattuu kuitenkin virheitä, jotka tosin johtuvat yleensä ilmoituksen tekijän väärästä havainnosta. Nyt Britanniassa on nähty malliesimerkki tällaisesta tilanteesta.

Machesterissä ohikulkija soitti nimittäin hätäkeskukseen teollisuusrakennuksesta kuulemistaan laukauksista. Ilmoituksen perusteella viranomaiset toimivat heille annettujen ohjeiden mukaisesti ja singahtivat paikalle täydellä voimalla. Poliisioperaatiossa oli mukana runsaasti raskaasti aseistettuja poliiseja sekä muiden muassa poliisihelikopteri.

Paikalle päästyään poliisit saivat kuitenkin huomata saapuneensa paikalle turhaan, sillä he olisivat tarvinneet lähinnä vain kypärät ja mailat. Laukaukset olivat nimittäin peräisin teollisuushallissa työntekijöiden voimin pelatusta krikettipelistä. Epäilyttävä ääni oli syntynyt pallon osuessa metallioveen. Asiasta uutisoineen Daily Mail -lehden mukaan pelaajat antautuivat poliisille ilman vastarintaa. Tarina ei tosi kerro mikä oli pelin tilanne poliisin saapuessa paikalle.