Äiti haastoi esikoulun oikeuteen: ”4-vuotias pantiin vähämielisten joukkoon”

Ohhoh! · Stara.fi

Miljoonat amerikkalaisäidit suunnittelevat lapsensa tulevaisuutta hyvin pitkälle etukäteen jo silloin kun lapsi on vasta kapaloiässä. Tästä syystä vanhemmat ottavat myös keskimääräistä enemmän stressiä asiasta jo ennen kuin koulun ovet edes avautuvat. Tuoreessa tapauksessa äiti oli tyytymätön esikoulun tasoon.

Nelivuotiaan newyorkilaisen Lucia-nimisen pikkutytön äidin odotukset tyttärensä tulevaisuudesta ovat ilmeisesti varsin korkealla, sillä hän on nyt haastanut oikeuteen pienokaisensa esikoilun. York Avenue Preschool -koulun lukukausimaksu on peräti 19.000 dollaria, joten äiti olisi halunnut rahoilleen runsaasti vastinetta. Äiti ei kuitenkaan mielestään sellaista saanut, koska New York Post -lehti kertoo kuinka äidin mukaan hänen tyttärensä oli viettänyt aivan liikaa aikaa kaksi- ja kolmevuotiaiden ”vähämielisten” lasten kanssa.

Äidin mielestä nelivuotiasta olisi pitänyt valmentaa tulevaa yksityistä eliittiala-astetta ja sen pääsykokeita varten. Manhattanin tuomioistuimeen jätetyssä kanteessa äiti toteaa, että ”lapsen saaminen huippuyliopistoon alkaa jo tarhasta” ja että esikoulu osoittautuikin lopulta ”vain suureksi leikkihuoneeksi”, jossa hänen tyttärelleen opetettiin vielä värejä ja muotoja. Nyt äiti vaatii lukukausimaksua palautettavaksi.