13 vuotta autonkuljettajan kyydissä – ministeri unohti kuinka autoa ajetaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Entinen brittiministeri Jack Straw on joutunut tukalaan tilanteeseen, kun hänen virkakautensa päättyi ja samalla loppuivat myös kolmentoista vuoden reissut autonkuljettajan kyydissä. Nyt ministeri on joutunut palaamaan autokouluun.

The Mail on Sunday -lehden mukaan Jack Straw joutuu käymään autokoulun uudelleen, koska hän ehti ministerivuosiensa aikana unohtaa totaalisesti miten autoa ajetaan. Ministerikaudella hän ei nimittäin ajanut itse lainkaan autoa, vaan hänellä oli käytössään oma autonkuljettaja vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Lehden mukaan Jack Straw on saanut autokoulun lisäksi myös kollegoiltaan opastusta muiden muassa moottoritiellä ja suurkaupungissa ajamisessa. Straw’n kannattaa opetella liikennesäännöt huolellisesti, sillä hän itse oli ajamassa vuonna 2009 lakiin tuntuvasti aikaisempaa kovempia rangaistuksia liikennerikkomuksista.