Opiskelijoiden uusi rahasampo – spermalla rikkaaksi

Ohhoh! · Stara.fi

Siemennesteen luovutuksella on jo pitkät perinteet, mutta nyt ala on muuttunut luovuttajille rahasammoksi ainakin Kiinassa. Siellä peräti kymmenen prosenttia pariskunnista ei nimittäin voi lisääntyä luonnollisella tavalla, joten sperman kysyntä on kovassa kasvussa.

Kysynnän ja tarjonnan laki on samalla nostanut spermasta luovuttajille maksettavia palkkioita, ja nyt monet opiskelijat ovat valjastaneet sen rahasammokseen. Kiinalaiset saavat kertaluovutuksesta noin 330 euron palkkion. Sen lisäksi luovuttajat saavat ilmaisia ruokailuja ja heidän matkakulunsa ja menetetty aikansa korvataan. Summa on siis merkittävä lisä opiskelijoiden budjettiin.

Homoseksuaalit ja ulkomaalaiset on rajattu kokonaan spermanluovutuksen ulkopuolelle, ja paikallisistakin vain terveet 22 – 45 -vuotiaat saavat luovuttaa spermaa. Ennen luovutusta miesten pitää käydä kolme kertaa testeissä ja verikokeessa. Varsinaiseen luovutukseen käyntejä tarvitaan kymmenen, Guangdongin spermapankin johtaja Tang Lixin kertoi The China Daily -lehdelle. Hänen mukaansa opiskelijoiden ja tutkinnon suorittaneiden sperma on arvokkaampaa kuin muiden.