Nolo totuus paljastui – räppäri valehteli ampumisensa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme pari päivää sitten kuinka maailmankuulu hiphop-tähti Wyclef Jean kiidätettiin sairaalahoitoon, kun häntä oli ammuttu Haitissa. Tähden veli ja tiedottaja vahvistivat ampumisen, jossa artisti ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti.

Välikohtaus sattui lauantaina Delmasin kaupungissa aivan pääkaupunki Port-au-Princen liepeillä. Ensimmäisten tietojen mukaan artistia ammuttiin käteen, mutta nyt paikan päältä on tullut toisenlaista tietoa. Poliisin mukaan Wyclef Jean loukkasi nimittäin kätensä lasinpalaan.

Maassa pidettiin sunnuntaina vaalit, ja nyt koko ampumistapauksen epäillään olleen vain keino saada vaaleja edeltäneenä päivänä sympatiaa Jeanin tukemalle ehdokkaalle. Artisti itse totesi väitteisiin vain ympäripyöreästi, että Haiti on täynnä huhuja.

Taannoinen Haitin presidentinvaaleista vetäytyminen oli artistille kova paikka, sillä se ei ollut hänen oma valintansa. Haitilaiset viranomaiset nimittäin katsoivat, että Wyclef Jean ei ollut lain mukaan sopiva ehdokkaaksi, koska hän ei asu maassa.