Pikaruokala nosti hintoja – asiakas yritti ampua johtajan

Ohhoh! · Stara.fi

Pikaruokaloiden asiakkaat voivat suivaantua pienestäkin hintojen nostamisesta. Näin on käynyt ainakin Yhdysvalloissa, jossa Taco Bell -ravintolassa sattui vakava välikohtaus hinnaston uusimisen takia. Tilanteen selvittämisessä tarvittiin myös SWAT-iskujoukkoja.

Amerikkalainen mies suivaantui nimittäin San Antoniossa Texasissa sijaitsevassa pikaravintolassa huomattuaan, että ravintola oli nostanut hintojaan. Tilanne kärjistyi, koska Beefy Crunch Burriton hinta oli noussut 50 sentillä. Suurin osa ihmisistä olisi protestoinut asiaa korkeintaan tiukalla asiakaspalautteella, mutta 37-vuotias mies kaivoi aseen esiin ja ryhtyi ammuskelemaan.

Miehen uskotaan yrittäneen ampua ravintolan johtaja odottamattoman hinnannousun takia. Paikalle hälytettiin poliisit ja SWAT-erikoisyksikkö, joka sai miehen lopulta kiinni neljän tunnin piirityksen jälkeen kyynelkaasulla. Miehen hallusta löydettiin kolme asetta. Nyt miestä odottaa kolme syytettä murhayrityksestä, San Antonio Express uutisoi.