MTV3 tänään: Legendaarinen Oscar-palkittu sotaelokuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään perjantaina televisiossa nähdään viime aikoina tiiviisti kohuotsikoissa olleen Charlie Sheenin tunnetuimpiin teoksiin kuuluva sotaelokuva Platoon – nuoret sotilaat. MTV3-kanavalla kello 23.15 alkaen esitettävä elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1986 ja oli välittömästi jättimenestys.

Oliver Stonen ohjaama Platoon – nuoret sotilaat palkittiin yhteensä neljällä Oscar-palkinnolla muiden muassa parhaana elokuvana ja parhaasta ohjauksesta.

Leffaa pidetään yhtenä merkittävimmistä Vietnamin sodasta kertovista elokuvista. Ohjaaja-käsikirjoittaja Oliver Stone taisteli itse aikoinaan Vietnamissa. Klassikkoleffassa ovat mukana Sheenin lisäksi myös Tom Berenger, Willem Dafoe, Forest Whitaker ja Johnny Depp.