Julkkiskokki ”ei ehtinyt” tavata kuolemansairasta pikkupoikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Make a Wish -järjestö tunnetaan ympäri maailmaa arvokkaasta työstään kuolemansairaiden lasten hyväksi. Sen tehtävä on täyttää lasten hartaimpia toiveita ennen kuin he menehtyvät esimerkiksi syöpään. Lukuisat supertähdet ovat tehneet yhteistyötä järjestön kanssa ja toteuttaneet sadoittain lasten unelmia.

Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön, sillä nyt julkkiskokki Ina Garten on jättänyt tapaamatta nuoren faninsa. Make A Wish -järjestö yritti toteuttaa parantumatonta leukemiaa sairastavan kuusivuotiaan Enzo-pojan hartaan toiveen, jossa hän olisi halunnut tavata idolinsa henkilökohtaisesti ja kokata hänen kanssaan ruokaa. Suunitelma ei kuitenkaan toteutunut, sillä Ina Garten ilmoitti lähes vuoden ajan kerta toisensa jälkeen olevansa liian kiireinen tavatakseen pojan, Hollywood Reporter uutisoi.

Asiasta kertoi julkaisulle pojan perheenjäsen. Poika olisi halunnut tavata julkkiskokin, koska hän on seurannut innokkaasti tämän Barefoot Contessa -ohjelmaa televisiosta äitinsä kanssa. Perheenjäsenen mukaan Enzo-poika oli tapahtuneen johdosta surun murtama. Hän sai kuitenkin kertoa uuden toiveen, ja nyt hän haluaa uida delfiinien kanssa. Tällä tietoa delfiineillä on aikaa tavata poika.