Katie Pricen rintamus pani iltapuvun koville

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen kohujulkkis Katie Price on ollut viime aikoina paljon julkisuudessa käynnissä olevan riitaisan avioeronsa vuoksi. Äskettäin povipommi julkaisi romanttisia valokuvia itsestään ja nuoresta komistuksesta, 25-vuotiaasta argentiinalaisesta Leandro Pennasta.

Katie tuli paljastaneeksi intiimialueitaan poistuessaan keskiviikkona Lontoossa sijaitsevalta Mahiki-klubilta. Nyt hän on ehtinyt jo Dubliniin, jossa hän oli mukana VIP Style Awards -palkintogaalassa. Kohujulkkis oli pukeutunut äärimmäiseen tiukkaan valkoiseen mekkoon, jonka yläosa pysyi vain hädin tuskin kiinni julkkistähden muhkean rintamuksen takia.

Uuden kultansa valokuvien lisäksi Katie kirjoitti Twitter-blogissaan valloitukselleen espanjankielisiä rakkaudentunnustuksia. Molempien uskotaan kuitenkin olevan suunnattu pääasiassa Katie Pricen ex-miehelle Alex Reidille, jota povipommi on aiemminkin yrittänyt saada tolaltaan monin tavoin. Katie ja Leandro tapasivat toisensa Elton Johnin Oscar-juhlissa.