Poltergeist-aaveen riehuminen tallentui kotivideolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen Manningin perhe on kärsinyt jo pidemmän aikaa paranormaaleista ilmiöistä kotonaan. Coventryssä asuvat Lisa Manning ja hänen 11-vuotias Ellie-tyttärensä ja kuusivuotias Jaydon-poikansa ovat nyt saaneet ikuistettua poltergeistin touhut myös kotivideolle jätettyään videokameran kuvaamaan makuuhuoneeseensa.

Nyt verkossa julkaistulla videolla nähdään kuinka makuuhuoneen kaapin ovi aukeaa ja kuinka sen jälkeen muovituoli liikkuu pitkin makuuhuoneen lattiaa. Videolle tallentuneiden tilanteiden lisäksi muiden muassa perheen keittiössä on perheen poissaollessa viskelty lattialle ruokailuvälineitä ja siirrelty verhoja. Myös asunnon valot tuntuvat elävän täysin omaa elämäänsä samoin kuin lipastojen laatikot.

Nyt perhe on hakenut apua ongelmiinsa ja heitä on muiden muassa neuvottu ripustamaan ristit kaulaansa. Perheen äiti tietää, että monet epäilevät videon aitoutta ja esimerkiksi sitä, että tuolia vedetään lattialla siiman avulla. Hän kuitenkin vannoo, että video on aito. Meedio kertoi talossa käydessään, että talo toimii eräänlaisena ”henkien bussipysäkkinä” matkalla ihmisten maailmaan.