Poliisia pakoillut Jackass-tähti Steve-O jäi kiinni Kanadassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaiset Jackass-hurjapäät ovat tulleet tutuiksi monenlaisista vauhdikkaista tempauksista, ja osa miehistä on joutunut myös ongelmiin viranomaisten kanssa. Eniten heistä on ollut vaikeuksissa Steve-O, eli Steve Glover.

Nyt Steve-O on pidätetty hänen saavuttuaan Kanadaan. Hänet oli etsintäkuulutettu maassa jo kahdeksan vuotta sitten, mutta miestä ei ole saatu kiinni. Etsintäkuulutus annettiin vuonna 2003, kun Steve-O syyllistyi pahoinpitelyyn. Sunnuntaina hurjapää otettiin kiinni jo Calgaryn lentokentän tullissa, kun hän saapui maahan esiintyäkseen paikallisella Laugh Shop Comedy Club -klubilla.

Viranomaiset vahvistivat pidätyksen Calgary Sun -lehdelle ja kertoivat Gloverin joutuneen saman tien myös oikeuden eteen. Hänet päästettiin odottamaan oikeudenkäynnin jatkumista vapaalla jalalla sen jälkeen, kun tuomioistuin oli määrännyt hänelle 10.000 dollarin takuusumman. Keikkoja ei siis jouduttu perumaan pidätyksen takia.