Rihannan rohkea seksipaljastus: ”Haluan tulla alistetuksi, piiskatuksi ja sidotuksi”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatähti Rihanna on nähty viime aikoina julkisuudessa huomattavasti seksikkäämpänä kuin vielä pari vuotta sitten. Hänen promokuvansa ja esiintymisasunsa muuttuivat nimittäin tuolloin kertaheitolla selvästi aikaisempaa rohkeammiksi.

Parhaillaan Rihanna poseeraa Rolling Stone -lehden kansikuvassa yllään ainoastaan toppi. Hänen jalassaan nähdään nimittäin spray-on hot pantsit, eli iholle ruiskutettavat housut. Lehden haastattelussa hän paljastaa yllättävän seikan seksitottumuksistaan.

– Pidän siitä, että olen johtaja, mutta rakastan tulla alistetuksi. Alistettuna oleminen on makuuhuoneessa todella hauskaa. Saan olla pikkuneiti, jota joku macho käskyttää. Se on minusta seksikästä. Teen paljon töitä ja tärkeitä päätöksiä, joten intiimeissä puuhissa haluan olla jonkun tyttö, Rihanna kertoi lehdelle.

– Pidän siitä että minua piiskataan, ja sitomisleikit ovat hauskoja. Pidän että sängyssä ollaan spontaaneja. Joskus piiskat ja käsiraudat voivat olla liian suunniteltuja, ja silloin pitää lopettaa. Piiskan hakeminen alakerran lipastosta on hauskempaa.

Rihanna

Viime päivinä lehdissä on veikattu, että Rihannan tuleva maailmankiertue joudutaan mahdollisesti perumaan, koska lipunmyynti ei ole sujunut odotetusti. Äskettäin Rihanna oli mukana myös Pariisin muotiviikoilla, jonka jälkeen hänet kuvattiin poistumassa Lontoossa sijaitsevasta hotellista niin ikään ilman housuja. Tuolloin supertähdellä oli ainoastaan sukkahousut jalassaan.