Hittisarjan kulisseissa kuohuu – Mad Men pitkälle tauolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu ja palkittu televisiosarja Mad Men on ajautunut ongelmiin. Sarjan tuotantoyhtiö ja sarjaa esittävä televisiokanava eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen sarjan jatkamisesta, joten luvassa on ainakin pitkä tauko.

Televisiokanava AMC on nyt ilmoittanut, että hittisarja ei palaa televisioruutuihin Yhdysvalloissa ainakaan ennen ensi vuotta. Tämä siitä huolimatta, että kyseessä on kanavan suurin hitti kautta aikojen. Sarjan tuottaja Matthew Weiner on kuitenkin ajautunut törmäyskurssille kanavan johdon kanssa, eikä erimielisyyksiä ole saatu sovittua.

AMC-kava olisi halunnut poistaa sarjasta kaksi hahmoa kulujen säästämiseksi, mutta tuotantotiimi oli asiasta eri mieltä. Sen lisäksi kanava halusi lyhentää jokaista jaksoa kolmella minuutilla, jotta se voisi myydä ohjelmaan enemmän mainoksia. Näistä syistä sarjan viidennen tuotantokauden käynnistyminen siirtyy vähintään ensi vuoteen, Deadline-julkaisu kertoo. Näillä näkymin sarja jatkuu vasta maaliskuussa 2012.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat