Klamydia julkaisee uutta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Klamydia-yhtye julkaisee syksyllä albumin nimeltä Loputon luokkaretki. Ensimmäinen single Suomalainen tarina julkaistaan digitaalisena versiona keskiviikkona 6. huhtikuuta. Musiikkivideon kuvaukset kyseisestä biisistä purkitettiin keskiviikkona, ja videon ohjauksesta vastaa Tuukka Temonen.

– Suomalainen tarina-single on kaikista meistä tässä pienessä, hienossa maassa asuvista ihmisistä. Meidän olisi aika alkaa taas arvostaa itseämme suomalaisina, eikä minään ihmeen pienenä palana Eurooppaa. Ei suomalaisten tarvitse miksikään muuttua, tai juosta kaikkien ihmeen hapatusten ja trendien perässä. Tämän kansan perusluonne on itsessään niin hieno asia, että siihen ei pidä kenenkään kajota, bändin nokkamies Vesku Jokinen kertoo.

Klamydia on mittavan ja menestyksekkään 22-vuotisen uransa aikana myynyt yli 600 000 albumia, noin sadan keikan vuositahdilla vetää edelleen keikkapaikat sekä kesäfestareiden kentät täyteen pohjoisesta etelään ja on tehokkaasti näyttänyt kyntensä myyden yhä kultaa ja saavuttaen albumilistojen kärkisijoja. Kokoonpano kantaa myös kovan livebändin mainetta yllään.

Kevätkiertueen keikat jatkuvat seuraavasti:

pe 01.04. Syöte, Hotelli Iso-Syöte
la 02.04. Kalajoki, Merisärkkä
pe 08.04. Jämsä, Himosareena
la 09.04. Urjala, Rodeo Bar
pe 15.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
la 16.04. Tampere, Hotrod & Rock Show
la 16.04. Lahti, Finlandia Klubi
to 21.04. Turku, Nightclub Kooma
pe 22.04. Helsinki, Virgin Oil
la 23.04. Tuulos, Kapakanmäki
su 24.04. Forssa, Ravintola Status
pe 29.04. Lapua, Nightclub Oscar
la 30.04. Vaasa, Amarillo



Uusimmat