Maailman suurimmat rintaliivit myyntiin: ”Kuin lainapeite”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Erityisesti länsimaissa ihmisten liikalihavuus on noussut parinkymmenen viime vuoden aikana hyvin nopeasti, ja samalla myös vaatekokoja on jouduttu tuunaamaan uuteen uskoon varsinkin skaalan yläpäästä. Nyt mukaan on lähtenyt myös englantilainen rinvaliivien valmistaja.

Brittiyhtiö Rigby and Peller on nyt julkistanut maailman suurimmat tehdasvalmisteiset rintaliivit, joiden koko on valtava 48N. Normaalien 34C-kokoisten rintaliivien rinnalla uutuustuote näyttää lähinnä lainapeitteeltä. Vertailukohtaa antaa hyvin esimerkiksi se, että muiden muassa povipommi Pamela Andersonin rintojen koko oli suurimmillaan ”vain” DD ennen kuin hän kävi pienentämässä rintojaan.

Britanniassa rintaliivien keskimääräinen koko on erityisesti lihomisen vuoksi kasvanut huomattavasti 50 vuodessa. Vielä vuonna 1960 keskikoko oli 32B, kun nykyisin se on 34D. Viime vuonna Rigby and Peller -yhtiö lanseerasi KK-kuppikoon liivit ja tämän vuoden tammikuussa L-koon liivit. Uudet 48N-koon liivit maksavat noin 70 euroa.



Uusimmat