Perheenäiti puukotti kaksi pitbullia – pelasti tyttärensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina erityisesti pitbull-koirat ovat syyllistyneet lukuisiin traagisiin tapahtumiin, kun ne ovat käyneet lemmikkikoirien ja ihmisten kimppuun. Tällä kertaa Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa pikkulapsi on pelastunut pitbullien kynsistä perheen lemmikkikoiran ja neuvokkaan äidin ansiosta.

Chanda Davis oli kaksivuotiaan tyttärensä kanssa talonsa takapihalla, kun kaksi vihaista pitbull-koiraa lähestyi verenhimoisina tytärtä. Äiti huomasi tilanteen, tarttui tyttäreensä ja heitti tämän yhdellä kädellä auton katolle turvaan. Samalla koirat vaihtoivat vihansa kohteeksi äidin, mutta hänen perääntyessä perheen sankarillinen lemmikkibuldoggi Miss Georgia tuli äidin ja pitbullien väliin. Äiti pääsi pakenemaan sisälle, jonne myös kolme tappelevaa koiraa häntä seurasivat.

Äiti oli saanut kuitenkin lemmikkinsä ansiosta hetken aikaa aseistautua asianmukaisesti. Hän luopui ajatuksesta ampua käsiaseellaan, mutta sen sijaan tarttuikin keittiöveitseen. Sillä hän sai puukotettua hengenvaarallisia pitbulleja ennen kuin ne saivat raadeltua perheen lemmikin kuoliaaksi, WYFF4 uutisoi. Miss Georgia selvisi lievin vammoin. Toinen pitbulleista kuoli heti ja toinen saatiin kiinni lyhyen pakomatkan jälkeen. Poliisi etsii parhaillaan pitbullien omistajaa, jota odottaa syyte.