Tänään tv:ssä: Huippusuosittu ja maailmalla palkittu kotimainen saunadokumentti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen dokumenttielokuva Miesten vuoro on menestynyt viime aikoina maailmalla erityisen hyvin, ja sen DVD-versio on myynyt jo kultaa. Kyseessä on ensimmäinen dokumentti, jolle jaetaan kulta-DVD.

Tänä iltana Miesten vuoro nähdään ensimmäistä kertaa televisiossa, kun TV2 esittää sen kello 22.50 alkaen.

Dokumenttielokuvan näki elokuvateattereissa yli 50.000 katsojaa ja se oli lisäksi Suomen virallinen Oscar-ehdokas. Miesten vuoro on voittanut kansainvälisen kilpailun pääpalkinnot Tel Avivista, Varsovasta ja Pärnusta sekä Silver Dove -palkinnon DOK Leipzigista Saksasta, tuomariston erikoispalkinnon Silverdocsista Amerikasta, ekumeenisen palkinnon Visions du réel -festivaalilta Sveitsistä ja Universities Awardin Doclisboasta Portugalista.

Elokuva on myös palkittu Suomessa useaan otteeseen, muiden muassa Risto Jarva-, Löylyn henki- ja Miehen työ -palkinnolla. Lisäksi Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry palkitsi vuoden elokuvatuottajana Joonas Berghällin. Dokumenttielokuvassa miehet istuvat saunassa ja puhuvat suoraan sydämestään. Ruosteisten kiukaiden lämmössä suomalaiset miehet puhdistautuvat sekä fyysisesti että henkisesti.