Angry Birdsien rauhanneuvotteluista nettihitti

Digi · Stara.fi

Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt menestystä ympäri maailmaa ja ollut kirkkaasti kuluneen talven suosituin peli maailmassa. Pelin tuoreimman version myötä se on lyönyt kaikki aikaisemmat ennätykset. Samalla brändiä laajennetaan nopeasti leluihin, peleihin ja elokuviin.

Marraskuussa suomalaispelistä julkaistiin verkossa hauska video, jossa vihaiset linnut käyvät possujen kanssa rauhanneuvotteluja. Neuvottelut riistäytyivät kuitenkin käsistä ja possujen kävi köpelösti.

Pelin ympärille ollaan rakentamassa kokonaista tuoteperhettä, sillä digitaalisten pelien lisäksi valikoimassa on jo myös pehmoleluja sekä lautapeli. Suomalaisyhtiö Rovio on kaavailemassa suosikkipelistä myös animaatioelokuvaa. Tällä viikolla suunnitelma vahvistettiin, kun Suomen elokuvasäätiö vahvisti tukea saavat elokuvat.

Elokuvasäätiön tukea saavien elokuvien listalla on myös Angry Birds, jonka elokuvaversiolla pyritään tekemään suomalaista elokuvahistoriaa. Elokuva saa tukea 50.000 euroa. Taannoin hittipelin takaa löytyvä Rovio sai 30 miljoonan euron pääomasijoituksen Accell Partners ja Atomica Ventures -yhtiöiltä.  Maaliskuussa CNN-kanava esitteli Gaddafin Angry Birds -hahmona.