Osama Bin Laden -vitsi liikaa amerikkalaisille – televisiosarjaa sensuroitiin nolosti

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaiset ovat iloinneet jo muutaman päivän ajan väitteistä, joiden mukaan Osama Bin Laden olisi surmattu amerikkalaisten toimesta. Tapaus on ollut ykkösuutinen ympäri maailmaa, mutta jostain ihmeellisestä syystä sen kustannuksella ei saa vitsailla ABC-kanavalla.

Kerroimme eilen kuinka Comedy Central -kanavan huippusuosittu South Park -animaatiosarja ehti jo vitsailla Osaman ja presidentti Obaman kustannuksella, mutta ABC-kanavan Happy Endings oli ilmeisen väärä ohjelma moisille vitseille. Kanava nimittäin sensuroi kohdan nolosti ”piippaamalla” sen torstaina esitetystä jaksosta.

Yhdysvalloissa kohtaus sensuroitiin, mutta lähes samaan aikaan Kanadassa se esitettiin televisiossa normaalisti ja ilman kohua. Kohtauksessa Osamaa verrattiin hiireen, mutta se oli ilmeisesti amerikkalaisille liikaa. Monissa muissakin sarjoissa on tällä hetkellä todennäköisesti menossa kiivas editointi, sillä erilaisia viittauksia Osamaan on monissa sarjoissa.

Uusimmat