Notorious B.I.G. raivostui tiskijukalle kesken keikan

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-maailmassa on tapahtunut vuosikymmenien varrella useita selvittämättömiä murhia, joista kaksi tunnetuinta ovat Tupac Shakurin ja Notorious B.I.G:n murhat Yhdysvalloissa. Nyt jälkimmäisestä nähdään verkossa uusi videotallenne.

Nyt verkkoon päätyneellä vanhalla videotallenteella Notorious B.I.G. nähdään esiintymässä festivaaleilla, mutta keikka ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Esiintymislava nimittäin heiluu liikaa, jolloin tiskijukan soittama taustamusiikki pätkiin levysoittimen neulan hyppiessä. Kappaleen keskeydyttyä toisen kerran supertähti raivostuu ja heittää tiskijukkaansa vesipullolla.

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI selvitti äskettäin, että 24-vuotias Notorious B.I.G., oikealta nimeltään Christopher Wallace, ammuttiin 9. maaliskuuta 1997 harvinaisen voimakkailla luodeilla. Supertähti ammuttiin autoonsa ovien läpi 9 millimetrisillä saksalaisvalmisteisilla Gecko-luodeilla, jotka läpäisevät myös metallia. Yhdysvalloissa näitä luoteja myytiin surma-aikaan vain kahdessa liikkeessä; yhdessä Kaliforniassa ja yhdessä New Jerseyssä.

Tästä syystä epäiltyjen joukko on supistunut huomattavasti, ja parhaillaan epäilläänkin että kyseessä olisi ollut korruptoitunut poliisi. Paljastuksen myötä epäilykset ovat kohdistuneet uudelleen David Mack -nimiseen entiseen poliisiin, joka istui taannoin vankilassa aseistetusta ryöstöstä. Jo aiemmin korruptoituneiden poliisien on epäilty olleen osallisena tutkimusten jarruttamiseen ja yksityiskohtien peittelyyn. Alunperin FBI lopetti tutkinnan jo vuonna 2005, mutta LAPD jatkoi.

Paljastus on tuonut lisävauhtia Los Angelesin poliisin suorittamaan tutkintaan. Kuollessaan Christopher Wallace oli yksi maailman suosituimmista hiphop-tähdistä, ja hänen murhansa on alusta saakka epäilty liittyneen Yhdysvaltojen itä- ja länsirannikon hiphop-joukkioiden välienselvittelyyn.