Taylor Momsen ulos hittisarjasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nuori poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut jo lukuisia kertoja seksikkäillä ja paljastavilla esiintymisasuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tutuksi tullut 17-vuotias teinitähti kertoi taannoin ymmärtäneensä olevansa vain  tuote.

Pretty Reckless -yhtyeen laulajanakin tunnettu Taylor ja hänen kollegansa Jessica Szohr tulevat seuraavalla tuotantokaudella jättämään Gossip Girl -televisiosarjan, TV Line uutisoi. Julkaisun mukaan kumpikaan ei ole enää mukana sarjan viidennellä tuotantokaudella. Suunnitelmien mukaan heidät nähdään jatkossakin vierailemassa sarjassa, mutta sarjan varsinaisia tähtiä he eivät enää ole.

Taylor Momsen kertoi taannoin harrastaneensa seksiä papin kanssa ja että dildo on nykyisin hänen paras ystävänsä. Momsen on solvannut Rihannaa ”wannabe”-tähdeksi, mutta suurimpia haukkuja on saanut Momsenin lapsuudenaikainen katolilainen koulu. Koulu opetti Momsenin mukaan juuri sitä, että seksi ei ole normaali ja luonnollinen asia. Tämän vuoksi Momsen haluaa shokeerata maailmaa seksuaalisuuteen liittyvillä paljastuksillaan.