Huijausvideo järkytti: ”CNN: Maailmanloppu on alkanut” – katso

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Eiliseksi ennustettu maailmanloppu jäi jo toistamiseen toteutumatta, sillä ilmeisesti amerikkalainen radioevankelista Harold Camping oli jälleen tulkinnut Raamatun merkkejä virheellisesti. Edellisen kerran samalla tavalla kävi vuonna 1994.

Eilen miljoonat ihmiset kuitenkin odottivat tosissaan ihmiskunnan loppua, ja pelkoa käytettiin myös karulla tavalla hyväksi. Verkossa julkaistiin nimittäin useita videoita, joiden väitettiin olevan otteita eri televisiokanavien uutislähetyksistä. Yhteistä videoille oli kuitenkin se, että niissä raportoitiin maailmanlopun olevan käynnissä.

Oheisessa CNN-uutiskanavan uutisvideoksi väitetyssä tallenteessa nähdään ”suorana lähetyksenä” kuinka maailmanloppu iski suurkaupunkiin. Taivaalta iskee kaupunkiin valtavia sinisiä valonsäteitä ja tilannetta paikan päältä selostava uutistoimittaja kertoo samalla kaoottisesta tilanteesta kaupungilla.

Uusimmat