Saksanpaimenkoira pennusta aikuiseksi 40 sekunnissa – katso

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa on nähty muutamia näyttäviä videoita, joissa ihmiset ovat ottaneet esimerkiksi itsestään, rakennustyömaasta tai vaikkapa vuodenaikojen muuttumisesta kuvan päivässä ja koostaneet niistä videon.

Reilu vuosi sitten saksanpaimenkoiran pennun onnellinen omistaja päätti ikuistaa Dunder-nimisen pentunsa joka päivä valokuvaan suurin piirtein samassa paikassa. Tämän jälkeen kuvat yhdistettiin videoksi ja tuloksena 40 sekunnissa nähdään miten Dunder kasvoi 8-viikkoisesta reilun vuoden ikäiseksi.

Taannoin verkossa aiheutti ihastusta video, jossa mies oli kuvannut itsensä päivittäin peräti kahdeksan vuoden ajan. Lopputuloksena oli ylistetty videoteos, josta nähtiin hienosti miehen ikääntyminen ja tyylinmuutokset vuosien varrella.