9-vuotias yllätti huimalla tupla-ilmaveivillä – katso

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi hullaantui toissa viikolla, kun Mikael Granlund vei Suomen voittoon ja finaaliin Venäjän maaliin tekemällään ilmaveivillä. Sittemmin arkistojen kätköistä on kaivettu monien muidenkin tekemiä ilmaveivejä. Yksi niistä on kuitenkin ylitse muiden.

Yhdeksänvuotias jääkiekon ihmelapsi Oliver Wahlstrom pelasi jokunen vuosi sitten 12-vuotiaiden sarjassa selvästi alaikäisenä, mutta pojan taidot olivat selvästi edellä muita. Hänen YouTubessa julkaistu maalinsa on kerännyt jo lähes kaksi miljoonaa katselukertaa.

Videolla rangaistuslaukauskisaan osallistuva Wahlstrom nähdään taituroimassa ilmaveivausta piruetin kera sillä seurauksella, että maalivahti pelattiin sinne maineikkaalle kebab-kioskille.