Coolio paljasti Staralle: ”Vaihdan musiikkityyliä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen Koskikeskuksen uusi ravintolamaailma saa tänään maailmanluokan vierailijan Yhdysvalloista, kun Stara-klubilla nähdään esiintymässä hiphop-legenda Coolio. Hän saapui hetki sitten seurueineen Tampereelle ja Stara tapasi supertähden illallisen merkeissä.

Ruokailun lomassa Coolio paljasti myös seuraavan albuminsa suunnitelmia. Edellisestä albumista on jo pari vuotta aikaa, ja miehen seuraava levy tulee yllättämään fanit toden teolla. Se ei nimittäin ole enää hiphop-musiikkia, vaan jotain aivan muuta.

Coolio Stara

– Työstän parhaillaan uusia juttuja. Olen aika varma, että seuraava levyni tulee olemaan houselevy. En voi vielä sanoa, mutta itse toivon voivani tehdä levyn kanssa yhteistyötä Deadmau5:n kanssa. Yritän saada mukaan isoja tyyppejä, kuten ehdottomasti sen ison DJ-tähden… Paul Oakenfoldin. Olen tähän mennessä jo tehnyt ja kokeillut kaikkea mitä voin, Coolio paljasti Staralle.

Yhdysvaltalainen rap-tähti Coolio tunnetaan parhaiten Gangsta’s Paradise -jättihitistään. Hän on pokannut kaikki mahdolliset palkinnot Grammysta alkaen ja näytellyt kymmenissä elokuvissa ja lukuisista televisiosarjoissa. Coolio on julkaissut yhteensä yhdeksän studioalbumia, joista uusimmalla, vuonna 2009 ilmestyneellä From The Bottom 2 The Top -levyllä taustavoimina toimivat Oscar-voittaja Ennio Morricone ja DJ-tuottaja Paul Oakenfold.

Uusimmat