Teinipoppari unohti pukea housut jalkaansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

17-vuotias poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut lukuisia kertoja paljastavilla asuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tutuksi tullut ja sarjasta sittemmin potkut saanut teinitähti on paljastellut viime aikoina normaalia useammin.

Pretty Reckless -yhtyeen laulajanakin tunnettu Taylor Momsen nähtiin muutama päivä sitten rinnat paljaana keikallaan Leicestershiressä. Nyt teinitähti on kuvattu saapumassa Lontoossa Embassy-klubille, jossa hän ei ikänsä vuoksi saanut tosin juoda vielä alkoholia. Taylor esitteli kuvaajille upeita jalkojaan, sillä hän oli nähtävästi unohtanut pukea housut jalkaansa.

Taylor Momsen kertoi taannoin harrastaneensa seksiä papin kanssa ja että dildo on nykyisin hänen paras ystävänsä. Momsen on solvannut Rihannaa ”wannabe”-tähdeksi, mutta suurimpia haukkuja on saanut Momsenin lapsuudenaikainen katolilainen koulu. Koulu opetti Momsenin mukaan juuri sitä, että seksi ei ole normaali ja luonnollinen asia. Tämän vuoksi Momsen haluaa shokeerata maailmaa seksuaalisuuteen liittyvillä paljastuksillaan.